perjantai 29. tammikuuta 2010

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Poweria

Hieman Peweria tarvitsee niin Heinola kuin DigiHeinola blogikin. Onnea tulevaan näyttelyyn ja uutta intoa kevääksi.
Tässä on käytetty kahta kuvaa. taustana normaali siltakuva jä siihen liitin epäonnistuneen kuvan joistain jouluvaloista. Muutamia efektejä lisäksi ja värien säätöä.


sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Keskustelua kuvaamisesta ja kuvankäsittelystä.

Mustavalkomaailma on uusi mielenkiintoinen blogi, jossa valokuvausta harrastavat eritasoiset kuvaajat esittelevät mustavalkoisia tai sellaisiksi käsiteltyjä kuviaan. Kommenttiosassa käydään joskus hyvinkin kriittistä keskustelua kuvista ja saadaan monia kullanarvoisia vinkkejä, ihan kuvaamisesta käsittelyyn saakka.
Olen itsekin siellä mukana vaikken ihan samassa sarjassa painikkaan, mutta .......
Kannattaa tutustua.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010